Olen lupaillut tehdä tukkatutoriaaleja jo melko kauan, mutta ehdin jo autuaasti unohtaa ne, kunnes minua asiasta onneksi muistutettiin. Olen aiemminkin kertonut käyttämistäni laitteista ja perusmenetelmistäni eivätkä ne ole oikeastaan muuttuneet, vaikka tukkaan melko monta lisäsenttiä onkin ehtinyt tulla. Voisin ehkä perusmenetelmien sijaan kertoa joskus toisella kertaa kampauksista, joita tähän tukkaan nykyisin väkertelen. Mutta tällä kertaa on vuorossa eräs spesifimpi alue, nimittäin otsatukka.
Kuten olen aiemminkin valittanut, tukkani on lasimainen kiiltävä ja piikkisuora. Otsatukka ei siis sellaisenaan ole mikään fiksu ratkaisu, sillä laittamattomana se rötköttää otsallani epäesteettisesti kuin yliajettu orava.

Niinkuin näin. Tuossa tukkani on luonnontilassa muutenkin. Olen hyvin laiska hiusasioissa; päivittäisiin rutiineihini kuuluu lähinnä se, että käyn illalla saunassa ja menen märällä tukalla nukkumaan, yleensä ennen kuin muistan laittaa tukkaan esimerkiksi muotovaahtoa. Aamulla tukka sitten näyttää tuolta eikä se paljon kummemmaksi menisi, vaikka sitä föönailisinkin tai edes yrittäisin tehdä sille jotain. Säästyypähän tukka ja aika!
Mutta takaisin otsaosioon. Aiemmin luotin ilmakihartimeen, mutta kovin tehokasta lopputulosta sillä ei omaan tukkaani saa. Sitten löysin suoristusraudan. Skeptisen alkuvaiheen ja muutaman normaalikokoisella raudalla aikaansaadun palovamman jälkeen hankin minisuoristuraudan, jolla homma on heleppoa ku heinänteko.
Pyhässä yksinkertaisuudessaan otsatukka käsitellään raudalla osioissa tyvestä aloittaen ja latvoihin koko ajan sisäänpäin taivuttaen edeten. Yleensä pysähdyn vielä hetkeksi aivan latvojen kohdalla, jotta ne taipuvat kunnolla sisäänpäin.
Puudelituhero kaikessa komeudessaan.
Sitten tukka kammataan auki, itse myös tasaan latvat alta nostellen, jotta otsikseen tulee suora linja.
Lopputulos kuorrutetaan valinnaisella määrällä hiuslakkaa. Itse kulutan sitä niin paljon, että otsonikadosta voi syyttää pienen valtion kokoisesta reiästä yksin minua. Mutta minkäs teet kun ei muuten pysy, oi kun olisi suotu luonnonkiharoilla!
Ja valmis! Näin autuaasti en kyllä hymyile enää sen jälkeen, kun olen pipon käyttänyt koulumatkan verran päässäni. Laurakin totesi kertoessani tästä postauksesta, että mitä aion siihen valehdella, kun otsatukkani on aina koulussa ihan v*tuillaan. Totuuden kuulet lasten ja lapsenmielisten suusta.